advertisement
Laajenna hakuaPiilota laajennetut vaihtoehdot

Runebergintortut

Arvosana 0/5
Vaahdota voi ja sokeri. Vatkaa kananmunat yksitellen joukkoon. Lisää karvasmanteli, vanilja- ja karvasmanteliaromit sekä rommi. Sekoita seuraavaksi kaikki kuivat aineet hyvin keskenään ja sitten jauhoseos vaahdon sekaan. Jaa taikina pieniin voideltuihin ja jauhotettuihin silikonimuotteihin. Paista 175-asteisessa uunissa noin tunti. Tarkasta kakkujen kypsyys puutikulla. Taikina on kypsää, kun tikkuun ei tartu taikinaa. Irrota kakut vuoista ja anna hieman jäähtyä.

Kostutusliemi: Laita kostutusliemen aineet kattilaan ja anna hetken keittyä niin että sokeri sulaa ja alkoholi haihtuu.

Kostuta kakut rommipunssiliemellä. Levitä keskelle vadelmahilloa, mutta jätä tilaa kuorrutteelle. Tee kuorrute lisäämällä tomusokeriin kylmää vettä teelusikallinen kerrallaan ja sekoita koko ajan. Kuorrutteen tulee olla levittyvää, mutta silti sopivan kiinteää, ettei se valu. Levitä kuorrutetta vadelmahillon ympärille, kakkujen reunoille.
Soveltuu lapsille:
ei
Soveltuu kasvissyöjille:
ei
Ohjelmasta:
Reseptin luoja:: Sara La Fountain