KÄYTÄMME ENSIMMÄISEN JA KOLMANNEN OSAPUOLEN EVÄSTEITÄ PARANTAAKSEMME PALVELUAMME, SOPEUTTAAKSEMME MAINONTAAMME JA TALLENTAAKSEMME MIELTYMYKSENNE SIVUSTOLLAMME. JATKAMALLA SIVUSTOMME KÄYTTÖÄ HYVÄKSYT EVÄSTEIDEN KÄYTÖN. KLIKKAA OHEISTA LINKKIÄ SAADAKSESI LISÄÄ TIETOA EVÄSTEISTÄ (MM. EVÄSTEIDEN INAKTIVOIMISESTA) – EVÄSTEKÄYTÄNTÖ milloin tahansa.

Ok
advertisement
Laajenna hakuaPiilota laajennetut vaihtoehdot

Karnevaalikakku

Arvosana 0/5
Lämmitä uuni 175-asteiseksi. Voitele ja jauhota kolme irtopohjavuokaa. Vaahdota voi ja sokeri keskenään. Sekoita munat yksi tai kaksi kerrallaan massan joukkoon. Lisää joukkoon kuivat aineet ja sekoita tasaiseksi. Jaa taikina kolmeen osaan. Lisää yhteen taikinoista kahvi ja kaakao ja sekoita. Kaada appelsiinimehu kahteen muuhun taikinaan, toiseen niistä kaada keltainen elintarvikeväri ja toiseen punainen. Sekoita taikinat. Kaada taikinat irtopohjavuokiin. Paista pohjia uunissa noin 30-40 minuuttia, kunnes pohjat ovat kypsiä.

Keitä kaikki kostukkeen aineet niin, että sokeri sulaa. Jäähdytä kostuke. Sulata voi. Sekoita sulatettu voi, tomusokeri ja kaakao yhteen. Sekoita seuraavaksi joukkoon tuorejuusto. Laita kuorrute jäähtymään jääkaappiin.

Kun pohjatkin ovat hieman jäähtyneet, alota kokoaminen. Ota esimerkiksi keltainen pohja pohjimmaiseksi ja kostuta sitä. Laita täytettä ja nosta esimerkiksi ruskea pohja sen päälle. Kostuta ja laita täytettä. Nosta sitten pinkki pohja päälimmäiseksi ja kostuta sekin. Laita koko kakku kuorrutteen peittoon. Ennen tarjoilua koristele muovieläimillä, tikkareilla, karkeilla ja kynttilöillä.
Soveltuu lapsille:
kyllä
Soveltuu kasvissyöjille:
ei
Ohjelmasta:
Reseptin luoja:: Sara La Fountain