advertisement
Laajenna hakuaPiilota laajennetut vaihtoehdot

Haukikvenellejä, kukkakaalipyrettä, pinaattia ja tillivoita

Arvosana 0/5

Paloittele huolella pesty kukkakaali pienemmäksi. Nostele kukkakaalipalaset kattilaan ja lisää vettä niin, että ne peittyvät juuri ja juuri. Keitä miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia tai kunnes kukkakaali on kunnolla pehmennyt. Kaada suurin osa keitinvedestä pois, mutta jätä hieman myös kattilaan. Lisää perään nokare voita sekä ripaus suolaa. Ajan hienoksi sauvasekoittimella ja testaa maku.

 

Hienonna valkosipuli ja lisää se pannulle oliiviöljyn kanssa. Paista pinaattia valkosipulin ja öljyn kanssa viitisen minuuttia. Mausta kevyesti suolalla.

 

Sulata voi kattilassa ja lisää joukkon hienonnettu tilli.

 

Leikkaa haukifilee pienempiin paloihin. Laita kalapalat, suola, munanvalkuainen ja cayennepippuri tehosekoittimeen ja sekoita hetki hienoksi massaksi. Lisää perunajauhot, sekoita edelleen ja lisää kermaa vähän kerrallaan. Sekoita tasaiseksi taikinaksi.

 

Voitele laakea, matalareunainen kattila tai kasari. Muotoile taikinasta kahden veteen kastetun ruokalusikan avulla vajaan kananmunan kokoisia kvenellejä  ja asettele kasariin. Täytä pannu kuumalla liemellä niin, että kvenellit peittyvät. Keitä miedolla lämmöllä kannen alla noin 10 minuuttia.

 

Kokoa annos lusikoimalla lautaselle kukkakaalipyrettä. Nostele päälle paistettua pinaattia ja niiden päälle muutama kvenelli. Viimeistele tillivoilla. Nauti esimerkiksi tammittamattoman chardonnayn kanssa.

Soveltuu lapsille:
ei
Soveltuu kasvissyöjille:
ei
Reseptin luoja:: Santeri Hämäläinen