KÄYTÄMME ENSIMMÄISEN JA KOLMANNEN OSAPUOLEN EVÄSTEITÄ PARANTAAKSEMME PALVELUAMME, SOPEUTTAAKSEMME MAINONTAAMME JA TALLENTAAKSEMME MIELTYMYKSENNE SIVUSTOLLAMME. JATKAMALLA SIVUSTOMME KÄYTTÖÄ HYVÄKSYT EVÄSTEIDEN KÄYTÖN. KLIKKAA OHEISTA LINKKIÄ SAADAKSESI LISÄÄ TIETOA EVÄSTEISTÄ (MM. EVÄSTEIDEN INAKTIVOIMISESTA) – EVÄSTEKÄYTÄNTÖ milloin tahansa.

Ok
advertisement
Laajenna hakuaPiilota laajennetut vaihtoehdot

Chilisuklaasoufflé

Arvosana 0/5
Avaa jääkaapissa säilytetty kookosmaitotölkki purkin pohjasta ja valuta ulos nestemäinen kirkas aines. Lusikoi purkkiin jäänyt paksu valkoinen tahna kulhoon ja vispaa se kuohkeaksi. Mausta hunajalla sekä vaniljajauheella ja nosta jääkaappiin odottamaan soufflén valmistumista.

Sulata suklaa ja voi vesihauteessa.

Erottele kananmunat. Vatkaa keltuaiset sekaisin. Kaada sekaan sula suklaa-voiseos ohuena norona seosta samalla jatkuvasti vatkaten. Sekoita joukkoon cayennepippuri.

Sekoita valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Nostele kolmasosa valkuaisvaahdosta keltuais-suklaaseoksen joukkoon. Nostele myös loput valkuaisvaahdot seoksen joukkoon.

Kaada taikina voideltuihin muffinivuokiin. Paista 180-asteisessa uunissa noin 18 minuuttia. Anna hetki jäähtyä ja tarjoile kookoskermavaahdon kanssa.
Soveltuu lapsille:
ei
Soveltuu kasvissyöjille:
kyllä
Reseptin luoja:: Santeri Hämäläinen